Loppukevään ja kesän tunnit julkistetaan huhtikuun alussa. Pysy kuulolla!
Paljon erilaisia lyhytkursseja kevätkauden 2010 aikana.
Tutustu ohjelmaan!
Kesän leirit ja syksyn GYMiAfterSchool -ohjelmat julkistetaan huhtikuun alussa.
GYMi KUNTOMESSUILLA 5.-7.3.
Yleistä lasten liikunnasta
Viime aikoina on noussut vahvasti esille lasten ja nuorten liian vähäinen liikunta. Jo pienet lapset istuvat liian pitkiä jaksoja tietokoneruudun tai TV:n ääressä ja pääsevät harrastamaan lapselle niin luonnollista liikuntaa aivan liian vähän. Selvitykset kertovat, että iso osa lapsista ei esimerkiksi osaa kuperkeikkaa tai seistä yhdellä jalalla. Tilanne on hälyttävä näiden lasten osalta. Toisaalta on lapsia, jotka liikkuvat urheiluseuroissa. Näillä lapsilla liikuntamäärä saattaa yltää suositusten mukaiseen määrään, mutta liikunta on usein liian yksipuolista, mikä sekin aiheuttaa ongelmia. Nuoren Suomen, Olympiakomitean ja Suomen Valmentajat ry:n vuonna 2008 tekemän selvityksen mukaan tilanne urheilevienkin lasten kohdalla vaatii ripeitä muutoksia.
Tämänhetkisten liikuntasuositusten mukaan lapsen tulisi liikkua vähintään kaksi tuntia päivässä, ja tästä ajasta osan pitäisi olla hengästyttävää liikuntaa. Liikunnan tulisi olla monipuolista, jotta kuntotekijät (esim. voima, liikkuvuus ja kestävyys) kehittyvät ja liikunnan perustaidot (kuten juoksu, hyppääminen, pallon heitto) opitaan oikeassa kehitysvaiheessa. Riittävällä ja tarpeeksi monipuolisella liikunnalla mahdollistetaan hermoston oikeanlainen kehittyminen sekä luodaan pohja koko elämän läpi kestävälle terveelliselle elämäntavalle. Liikunnalla ehkäistään elämäntapasairauksia kuten sydän- ja verisuonitautia tai aineenvaihduntasairauksia.
Lapsi on tehty liikkumaan. Liikunnan avulla keho pidetään fyysisesti terveenä, mutta sen avulla autetaan myös psyykkeen tervettä kehitystä. Lapsen terve itsetunto kehittyy liikuntaan kannustavassa ilmapiirissä. Kehonsa liikkeeseen luottava lapsi oppii luottamaan myös henkiseen minäänsä.
Lasten tulisi liikkua säännöllisesti kaksi tuntia päivässä. Lapsen liikunnan tulee olla hauskaa ja palkitsevaa. Kuten me kaikki tiedämme, motivaatio on tärkein tekijä liikuntaharrastuksen jatkumisessa, joten kannattaa valita mieleinen liikuntamuoto ja –paikka. Ohjattu liikunta on suositeltavaa, koska ammattitaitoiset ohjaajat osaavat ottaa huomioon kaikki liikunnan osa-alueet ja lapsen kehitysvaiheen. Omaehtoinen liikunta on silti aina tärkeää, eli pihalle vaan touhuamaan ja puihin kiipeilemään!
(klikkaamalla yllä olevasta kuvasta saat auki GYMiAfterSchool -tiedotteen)
Monipuolinen GYMiAfterSchool -toiminta on alkanut. Ensimmäisten tutustumisviikkojen jälkeen ohjelma on muotoutunut. GYMiAfterSchool noudattaa viikkolukujärjestystä, missä liikunnan osalta löytyy mm. telinevoimistelua, liikunnallisia leikkejä, joogaa, sirkusta, tanssia ja parkouria. Lisäksi päivittäin tehdään läksyt, syödään välipala ja toteutetaan jakson teemaa. Teema on kerhoaikana toteutettu muu toiminta kuin lukujärjestyksessä ilmenevä liikunta. Syksyn teemoja ovat mm. sarjakuvien teko, musiikki ja jouluaskartelut. Tarkemmat ohjelmat löytyvät alla olevasta pdf-tiedostosta.
GYMi on helppojen kulkuyhteyksien päässä; linja-autoasemaa vastapäätä ja aivan Kampin metroaseman läheisyydessä. Jos samasta koulusta tulee useampi lapsi AfterSchool -ryhmään, voidaan yhteiskuljetusta järjestää.
Uutisia